26.7.11

QuiltZakke


Olen liittynyt tilkkutyökiltaan, jonka nimi näkyy otsikossa! Killan kotipaikka on Parainen, syystä että suurin osa 26sta kiltajäsenestä asuvat siellä. Meitä turkulaisia on mukana kolme.
Tänään vierailimme Raumalla. Pitsiviikko oli meneillään ja tutustuimme upeisiin nyplättyihiin töihin, mutta pääkohteena meillä oli Tilkkutyönäyttely joita oli kahdessa paikassa. Monta hienoa työtä nähtiin ja sen jonka äänestin parhaaksi olen liittänyt tähän.

16.7.11

Uusin tauluni

Haluan esitellä uusin tauluhankintani!
Tosin minun ei tarvinnut hankkia kuin kehyksen. Öljyväriliitutyön lahjoitti minulle tyttärentyttäreni Tiina Granholm. Tämä tulppaniaiheinen taulu on vielä paikkaa vailla, mutta nyt tuntuu hyvältä katsella sitä tässä tietokonepöydän vieressä. Se saa kyllä oman paikan, kunhan mietin.
Olen pari vuottA sitten saanut häneltä sormivärityön! Sen nimi on Pihlajanmarjoja ja sain sen valmiiksi kehystettynä. Se sijaitsee eteisen seinällä.
Sain nyt Tiinalta muitakin piirustuksia jotka sijoitan makuuhuoneen seinälle. Siellä niitä on sitten hienoa katsella iltahämärässä ja aamulla ensimmäiseksi.
Olen todella onnellinen Tiinan taiteellisista lahjoista. Hän on nimittäin myös erinomaisella mielikuvituksella varustettu ihminen. Lisäksi hän on kirjoitustaitoinen, järjestelykykyinen, liikunnallinen ja sosiaalinen persoonallisuus. Uskon, että hän tulevaisuudessa tekee tärkeitä töitä. Mikäli vain voi haluan tukea ja mahdollisuuksien i mukaan auttaakin.
Nyt en suinkaan unohda muita lastenlapsiani (yhteensä 8 kpl), joilla kaikilla tuntuu olevan yksilöllisiä taiteellisia taipumuksia. Päinvastoin seuraan mielenkiinnolla jokaisen kehitystä. Kaikista tulee hienoja ihmisiä ja toivon todella hartaasti jokaiselle sopivaa työuraa.

8.7.11

Katettu

Keittiöni ikkunan näkymä näyttää uuden naapurin katon olevan tekeillä. Työmaata suojellaan pressuilla. Viikolla poistetaan kate niiltä kohdin missä työt ovat käynnissä.
Tosi hyvin paikallaan pysyviä! Kaksi myrskyä on jo kestetty ja tänä viikonloppuna on uusi ukkosmyrsky taas luvassa.

6.7.11

Keskiaika

Keskiaika kävi taas näyttäytymässä Turussa.
Tuli minunkin käytyä, kun porilaiset tulivat käymään. Iida otti kuvan, jotenhän puuttuu kuvasta, jossa kävimme välillä lepuuttamassa jalkoja (minä hajuelimiä).