1.11.09

Omenia Osaavat naiset ja Orkideoita

Minä hurahdin nyt omenien kuivattamiseen! Sisko on ostanut 'kuivurikoneen'. Hän ajatteli saavansa hirveesti sieniä, mutta saikin sopivasti syömiseen.
Olen himoinnut omakotipihojen omenapudokkaita. Poimin pudokkaita aidan puiston puolelta ja sellaisten puiden alta mistä näen, että talonväki ei tyhjennä puitaan. Nyt putoilevat Antonovka talviomenat. Taitaa jollakin olla Loboakin. Aikaisemmin olen poiminut Kaneliomenia.
Sosetta en ole halunnut tehdä, kun minulla on pakkasessa vielä sosetta vuodelta 2007. Silloin oli hyvä omenavuosi ja asuin suuressa keittiössä jossa oli 250 l:n pakastinarkku. Vuosi sitten jouduin luopumaan pakastinarkusta, kun muutin tänne eikä tämä keittiökään innosta isotöisiin hommiin. No, nyt saan kuitenkin kuivata omenaviipaleita. Porkkanoitakin kuivatin eilen. Ne on sitten kiva heittää keittoihin tuonnempana.
Kävin Osaava nainen -messulla, sisareni kanssa, viikko sitten sunnuntaina. Paljon siellä oli katseltavaa ja ostin silmälaseille puhdistusainetta, hiuskoristeen ja 5 kivaa postikorttia. Söimme lammaspataa paistetuilla perunoilla ja punajuurikiusauksella - oli hyvää. Lähtiessämme sieltä sisareni osti violetin orkidean, joka kukki komeasti. Hän antoi sen minulle kasvatettavaksi ja aikoo käydä sitä katsomassa. Hän on nähnyt, että se jonka hän antoi minulle viime vuonna nimipäiväksi on tekemässä 2 uutta kukkavartta, johon kukkanuput on kehittymässä. Vanhempikin orkidea, jonka jo luulin kuolevan, on kukkimassa. Monta oksaa siitä oli jo kuollut, mutta yhtäkkiä se teki uuden oksan johon tuli kukat. Olen selittänyt ilmiöitä sillä, että ne pitävät tästä keittiöni ikkunasta, johon aamuisin paistaa sopivan pitkään aurinko.

Ei kommentteja: