26.10.12
Tämän talven ENSI LUMI
Torstaina 25. 10., klo 19 -aikaan, alkoi tämän talven ensi lumi sataa Turkuun.
Koko yön ja perjantai päivän aikana lunta on satanut erilaisina ja -pituisina kuuroina. Tänä iltana lumipeite on jo noin 10 cm paksu.
Koirien mielestä lumi oli kivaa ja hyvänmakuista.
24.10.12
Kaskenlinna
Elisabeth siirtyi tänään (24.10.12) klo 14 Kaskenlinnan sairaalaan, Neurologiselle jatkokuntoutusosastolle.
Osoite: Vähäheikkiläntie 1, 20720 TURKU
Hän on innostuneen odottava ja haluaa toipua niin pitkälle kuin vain on mahdollista.
Puhelimensa on vielä mykkänä, mutta lauantaina käydään Skanssissa korjaamassa tilanne.
Eilen 'vihittiin' INVA kortti käyttöön! Kävimme sukuloimassa Brita Lundeniuksen luona iltapäiväkahvilla.
19.10.12
SYYSLOMAA
Tämä viikko on ollut koululaisten syyslomaviikko.
Tänään (perjantaina), sain Tiinan ja Nikon yökylään.
Ensin käytettiin koirat lenkillä ja sitten käveltiin Citymarkettiin ostamaan maitoa, limsaa ja . Siellä. Sen jälkeen käveltiin Heseen iltapalalle. Siellä oli sellainen moderni laite, jossa oli erilaisia pelijuttuja. Aika jännä.
Nyt pitäis rauhoittua nukkumaan.
15.10.12
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)