31.8.11

Nöpö 5v.

31.8.2011 on Nöpön 5 vuotis syntymäpäivä! Juhla pidettiin jo 30. pvä ja vieraina oli kummit Marian ja Kari. Mintin juoksu on nyt ohi, niin Kaija ja Niilo tulivat. Kari ja Niiloakin yritettiin kuvata, mutta jostain syystä eivät tarttunut kuviin. Elsabeth ja Igor kävi onnittelukäynnillä aikaisemmin päivällä ja silloin minä en hoksannut otta kameraa ollenkaan esille.

28.8.11

Työt etenevät

Isotöiner rakennelma talon ympäri on nyt raudoitusvaiheessa. Kattopressut ovat olleet hämmästyttävän kestävät ja hyvin kiinnitetyt. Ovat kestäneet monet 12 sekuntimetrin tuulet ja ukkos- ym. kuurot.

26.8.11

Syntymäpäivä



Tänään on Ninan vuoro juhlia synttäreitä.

Olen tuntenut Ninan toista vuotta ja saanut erittäin miellyttävän tunteen häntä kohtaan. Tänä vuonna hän otti vastaan Ernon asuinkumppanikseen ja minä sain siten nuorimmaiseni asumaan tänne Turkuun.
Nyt he ovat yhdessä ostaneet rivitalo-osakkeen ja kunnostavat siitä kotia itselleen vähintään 30 vuodeksi. Tuntuu hyvältä.

24.8.11

Syntymäpäivä

Tänään on Ernon 36. 'kakkupäivä'.
Olen leiponut kakun, mutta toistaiseksi olen saanut syödä sitä itsekseni - paitsi, että koirat olis kyllä mielellään auttanut. En ole tarjoillut heille! Erno on juhlinut päiväänsä Ninan tekemällä kakulla ja remppaillen.
Pitkään remppaa on Hurtinkatu 5 B:n asunnossa tehty ja tulos on kyllä hyvä. Saa nähdä pääsevätkö syyskuun aikana muuttamaan. Jännää!
Ernon 'lasketut päivät' olivat vuonna 1975 elokuun 12. ja 22. Hän alkoi kuitenkin hätäilemään maailmaan jo juhannuksena.
Heinäkuun viimeisen päivän iltana lädimme isänsä kanssa Iisalmeen synnyttämään. Supistukset loppuivat n. klo 02 ja kätilö arveli, että lääkäri aamulla tehostaa.
Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että kun perheessä on jo keuhkoastmaa sairastavaa lapsi niin yritetään välttää toista. Lääkäri selitti, että keuhkot kehittyvät viimeisen kuukauden aikana ja määräsi supistuksia ehkäisevän injektion, lääkityksen sekä tarkkailun osastolla. Minua masensi jäädä sairaalaan odottamaan ja itkin aluksi. Sitten sain käsityötä sinne ja löysin sairaalan kirjaston. Luin Joel Lehtosen 'Ryysyranta' ja ehdin lukea 'Tuulen viemänkin'. Supistkset tulivat joka ilta n. klo 20 ja loppuivat 01 - 02. Se oli aika rasittavaa, koska supistukset olivat ihan kunnolliset, mutta eivät muuttuneet 'työnnöiksi'. Tuli perjantai 22. päivä, joka oli toinen laskettu aika. Lääkäri sanoi, että jos lapsi ei synny viikonlopun aiklana niin käynnistetään maanantaina.
Lauantai-iltana tuli monta synnyttäjää ja koska olin 'akuuttipaikalla' siirrettiin minut kauempaan huoneeseen, jotta vastasynnyttänyt pääsi lähemmäs henkilökuntaa. Yö sujui kuten edellisekin ja sunnuntaina toimin kuten muina päivinä. Iltapäivänä olin kuitenkin väsyneempi kuin ennen. Sain ensisynnyttäjän huonekaveriksi ja juteltiin.
Illalla olin niin väsynyt, että en jaksanut käydä suihkussa kuten olin aikaisemmin tehnyt. Olin nimittäin joka ilta valmistautunut synnytykseen. Klo 20 supistukset alkoivat kuten ennenkin. Kello 21 supistuksien luonne muuttuivat yhtäkkiä. Ihmettelin ensin, mutta n. 21:30 soitin kätilöä hätään. Tuntui että lapsi oli tosissaan tulossa. Kätilö kuuli ovea avatessaan hengityksestä, että tässä on nyt tosi kysymyksessä. "Tämä huoneensiirtohan olis pitänyt suorittaa aikaisemmin!" hän sanoi. Hän tutki tilannetta ja kielsi kävelmisen "Ettei lapsi synny käytävälle". Sitten mentiin sänkyineen. "Isä haluaa mukaan synnytykseen" sanoin, johon kätilö tokaisi "Yritetään nyt ensin itse ehtiä synnytyshuoneeseen ja katotaan sitten." Isä oli päivällä käynyt ja lähtenyt kotiin Pyhäjärven Ruotaselle, 70 km:n päähän.
Sunnuntailapsi syntyi 23:18 ja kätilö soitti isälle, joka pahoitti mielensä kun en ollut pystynyt pidättelemään, että hän olis päässyt mukaan.
Erno katseli maailmaa suurilla mustilla silmillään, huuliaan lipoen, tunnin verran ja nukahti sitten. Ensimmäisen vuoden hän kärsi supistusmuistoista ja itki iltaisin klo 20 jälkeen 01 - 02 asti.

22.8.11

23.8. syntymäpäivä


... on Merin syntymäpäivä.

Meri on vanhimman poikani tytär ja täyttää 18v (ei tarvii vielä käyttää plussia)!
Ajokortti on hyvällä mallilla. Kotikaupunki on toistaiseksi Kemi. Meri hankki keväällä kaupungilta vuokrakämpän ja muutti Merikatu 1:een. Mikäs sen sopivampaa.
Kuvassa hän on 'syntymäpäiväristeilyllä' ja katselee hellästi poikaystäväänsä Jesseä.
Upea tyttö, todellinen valokuvamalliaines.

20.8.11

kaksi Akvaariota

Olen päättänyt alkaa nukkua yöni KAIKKIEN lemmikkieni kanssa ja siirsin akvaarion makuuhuoneeseen.
Kuvassa näkyy 'aktiivi' ja vara -akvaariot. Aktiivissa akvaariossa asustavat 5 Timanttitetraa, 10 Neontetraa ja 3 pohjamonnia.
Vara-akvaariossa on matonkudekeriä, joista virkkaan m.m. mattoja, koreja, pannunalusia.

16.8.11

Laajennus


HK:n rakennusta laajennetaan jo ennen kuin se on valmistunut! Tämän laajennusosan laatan alla johon nyt valetaan sementtiä, on hyvin pohjustettua onttoa tilaa. Eteenkin on laajennuslaattaa tulossa. Katepressut ovat kestäneet 12 sekuntimetrin tuulet ja lisäksi rankkasateet hämmästyttävän hyvin!
Valmiina tämä on varmaan komea rakennus.

14.8.11

Syntymäpäivä

Tänään on nuorimman sisareni Annen syntymäpäivä. Hän täyttää 18+ ja asuu Sepänkylässä, Mustasaaren kunnassa Vaasan kaupungin naapurissa.
Leivoin eilen kakun, jonka vien äidin luokse ja vietämme siellä kahvitellen Annen syntymäpäivää. Hän itse ei pääse paikalle välimatkan takia, mutta soitellaan. Lähetin eilen onnittelu e-mailin ja tänä aamuna onnittelutekstarin.

12.8.11

Syntymäpäivä

Kaarina tyttäreni täyttää 43 vuotta tänään :-)
Vuonna 1968 osoitteeni oli Juusonkatu 22, Kemin kaupungissa. Asuin vuokralla, aviomieheni Anteron ja esikoispoikani Laurin kanssa. Regina nimisen parin omistaman rintamamiestalon yläkerrassa. Sukunimeni oli tuolloin Koivuniemi. Olin raskaana. Laskettu aika oli 3.9. ja toivoin Laurille siskoa. Kesä oli tosi lämmin ja tuulinen. Ompelin itselleni äitiysmekon iha.nastasta värikkäästä kankaasta. Sen nimi oli revontuli.
Lauantaina (10.8.) Lauri ja minä lähdimme linja-autolla mummolaan, Ruottalaan. Antero tuli sitten työstä. Silloin tehtiin työtä lauantaisin klo 13 asti. Lnja-autolta oli 2 km kävelyä ennen kuin olimme perillä.
Antero lähti sunnuntai-iltana kotiin ja minä suunnittelin jääväni viikoksi poimimaan viinimarjoja.
Maanantaiaamuna heräsin n. klo 04 supistuksiin. Tuumailin jonkin aikaa ja päätin sitten lähteä kotiin naapurin Timon kyydissä, kun hän lähti työhön. Lauri jäi hoitoon mummolaan. Kotona olin vähän ennen klo 07 ja Antero oli juuri aamukahvilla. Koska supistukset olivat tiheät lähti Antero saattamaan minua Kemin keskussairaalan, synnytysosastolle. Minut rekisteröitiin ja kerroimme suunnittelunimiksi Laura/Jorma. Antero lähti työhön.
Klo 09 aikaan oli lääkärinkierros ja tutkimus osoitti, että synnytys oli sopivassa vaiheessa kalvonpuhkaisulle. Lääkäreitä oli kaksi ja toinen oli intialainen. Kysyin hoitajalta, että hänkö puhkaisee! Hoitaja vakuutti, että hän on valmis lääkäri ja oikein taitava. Hyvin meni ja supistukset voimistuivat. Synnytyssalissa oli monta paikkaa vierivieressä väliverholla eristettynä. Kun lääkärit siirtyivät mninusta seuraavaan paikkaan kuulin paikallisen lääkärin tervehtivän Mäkimaan äitiä, joka oli Laurin syntyessä, helmikuussa 2½ vuotta sitten, Tornion synnytysosatolla naapurisängyssä.
olis päivällä pihalla.Toiveitteni täyttymys, syntyi hienosti klo 11:20. Kaunis 10 pisteen tyttö, 2720 gr ja 47 cm. Hän oli 'helppo vauva' kuten veljensäkin oli ollut. Nukkui ja söi hyvin. Reginat sanoivat ettei tietäis vauvasta mitään, jos ei vaunut olis päivällä pihalla.

10.8.11

10.8. Nimipäivä

Vanhimman poikani, Laurin, nimipäivä.

Päivän kunniaksi poimin ensimmäisiä omppuja ja söin yhden kaneeliompun, jolla oli ihan valkoiset siemenet. Nää loput keitän hillosokerilla.

7.8.11

Maxie 9v.

Maxiella oli synttärit ja 'puhalsi' 9 kynttilää omenahyvekakusta. Koirille tosin tarjoiltiin jauhelihamurekekakkua vihanneksilla. Saivat kyllä 'esitiskata' omenahyvelautaset.
Vieraiksi tuli Marian ja Kari, - ja meillä oli niin mukavaa, oi jospa oisit ollut mukanaa!
Valitttavasti uroskoiravieraita ei tällä erää voitu kutsua koska Mintillä oli 'juoksu' aktiivissa vaiheessa

4.8.11

Kahden akvaarion loukussa!

Sillä aikaa kun kävin rippijuhlassa Kemissä sopi akvaariolle tihkuttaa noin 8 - 10 litraa vettä olohuoneen lattialle.
Kotiuduin noin 00:30n ja menin suoraan nukkumaan. Menin klo 04 vessaan ja kuulin koputtavan äänen: 'kop - kop - kop ----'! Menin olohuoneeseen katsomaan ja astuin matolle akvaarion edessä. Jalka kastui ja kuului 'LÄTS'! Sytytin valon ja näin että puolet 3 metrisestä käytävämatosta oli veden valtaama! Kiersin maton rullalle ja vein nopeasti parvekkeelle. Hain pyyhkeitä ja kuivasin parkettilattian, jonka saumat pullisteli (ovat nyt jo tasaantuneet.
Hain ämpäreitä ja imin vettä akvaariosta. Vedin kasveja, hiekkaa ja kiviä toisiin ämpäreihin. Kuivailin vettä ja huomasin, että kun puolet vedestä ja hiekasta oli poissa tihkuminenkin loppui.
Lähetin Elisabeth'lle tekstiviestin jossa kerroin tulleeni kotiin ja kysyin lähtiskö hän myöhemmin kanssani ostamaan uuden akvaarion. Kello seitsemän olin ihan poikki, syötin kalat (jotta kestäisivät stressin vähän paremmin) ja menin petiin. Nukuin tunnin verran, puin vaatteet. Menin ulos koirien kanssa ja onneksi ilma oli aivan ihana. Sitten söimme aamupalaa.
Ernolle lähetin e-mailitse tiedon tilanteesta. Hän lähetti www.tori.fi linkin, josta sain 15 osumaa akvaariomyyjistä Turunseudulla. Kaksi, heinäkuussa lisätty, printtasin.
Kävin äidin luona ja Elisabeth haki minut sieltä. Kävimme pikasesti lähimmät kirpparit. Oon joskus nähnyt akvaarioita siellä - nyt ei ollut ja soitin sille akvaariomyyjälle jolla oli puhelintieto ilmoituksessa. Akvaario sijaitsi Kärsämäellä ja lähdimme sinne. Ostin sen 50,00 eurolla. Kävimme paluumatkalla Prismassa.
Nostimme akvaarion sisälle ja pöydälle. Laitoin siihen hiekkaa, kiviä, vettä ja kasvia. Sitten se sai jäädä 'kypsymään'.
Kalat uivat hämmentyneinä 'vanhassa' akvaariossa, joka ei enää vuotanut. Syötin ne.
Erno tuli illalla ja nostettiin 'vanha' akvaario kaappeineen matolle, jotta lattia kaapin alla alkaa kuivumaan.
Tiistaina siirsin kalat 'uuteen' akvaarioon. Uivat siellä ja yritävät kotiutua. 'Uusi' akvaario on saman kokoinen kuin 'vanha', vähän korkeampi ja kapeampi vain - kaloille siis maiseman muotomuutos.
Nyt, kun olen alkanut toipumaan järkytyksestä (kiitän kummitytärtäni, joka tupsahti kyläilemään - ei ole ollut aikaa kaivautua synkkyyteen) olen alkanut miettimään miten sisustan olohuoneeni uudestaan.

1.8.11

Ripari - ikimuistettava

Pojanpoikani, Henri, täytti 15 v. tammikuun 25 pvä ja kevään mopottelun jälkeen oli kesällä riparileiri vuorossa.
Mummullekin tuli vaikutelma, että se oli hyvä leiri ja kaverit tulivat tosi hyvin toimeen.
Lähdin Turusta, makuuvaunussa, perjantaina yöjunalla ja tulin virkeänä Kemiin klo 09:17 lauantai aamuna. Lauri ja Päivi olivat vastassa. Päivä kului nopsaan , sekä Laurin ja Päivin yhteisen kodin sekä Merin ensimmäisen kodin tupatarkastuksilla. Lisäksi Kemin torikirpparilla lettukahvittelua. Seuraavaksi Koivuniemen haudalla käynntiä ja Juhania, vaimoineen tapaamista.
Tapasin myös Päivin äidin ja Oiva-koiran. Miellyttäviä henkilöitä ja tapauksia kaikki tyynni.
Pirjo perheineen, Kaarina Akineen ja Erno Niinan kera tulivat iltaa istumaan Ruonalankadulle, kunnes alettiin saunomaan ja televisiota seuraamaan.
Vähin erin uni alkoi vetää puoleensa ja minä ainakin nukuin erittäin hyvin.
Rippijuhla oli tunnelmallinen.
Kirkosta lähtiessäni näin Sirpan lisäksi Marjatan (ent. Konola), Riihijärven Ritvan ja Kukkosen Selman poikineen, Miniänsä oli kans ja kaikki lastenlapset.
Vastaanotto oli Hernrin äidin uudessa kodissa ja oli todella suuremmoinen.
eri ehti myös mukaan.
Rippijuhlinnan hyörinästä minun, Ernon ja Ninan piti lähteä 10 tunnin paluumatkalle, velvollisuuksiamme hoitamaan.
Minä pääsin kotiin Ernon ja Ninan Seat autossa mukavasti takapenkkiläisenä.