29.6.09

Rippikuvani

Merin pään asento herätti mieleeni oma rippikuvani ja päätin tuoda se nyt tähän. Pääsin ripille 17 vuotta täytettyäni. Olin käynyt rippikoulua koko talven. Elisabeth -sisareni tuli syksyllä koulusta kotiin ja kertoi, että heidän luokalla kaikki käy rippikoulua! "Milloin minä käyn?" kysyi hän. Silloin äiti muisti, että minäkään en ollut käynyt, joten me kävimme sitten rippikoulua ja meidät konfirmoitiin 11.5.1961 yhdessä. Isä oli silloin merillä Sydneyn ja San Franciscon rahtireitillä. Hänen äitinsä tuli meille 'edustamaan' häntä.
Elisabeth on kuvassa siis 15 vuotias (täytti syyskuussa 16 v.) ja minä (oikealla) olen juuri täyttänyt 17. Anne on kuvassa 11 vuotias (täytti elokuussa 12 v.). Seuraavana vuonna, 1. kesäkuuta muutimme Turkuun Martinkadulle.

27.6.09

Esikoinen kyläilee ja ensimmäinen lukija

Hi, Charlotte Corday and thank You for reading my blog. You are my first reader! Have a wonderful summer!!!


Esikoiseni tuli käymään perheensä kanssa ja kävimme tervehtimässä äitiäni, eli poikani 'mumia'.

Lapset olivat mukana ja joimme ensin kahvia ja söimme jäätelöt mumin luona. Sitten menimme jokilaiva Svarte Rudolf'lle ja tilasimme söimme sitten Ala Carte -lounaan. Kauan saimme odottaa annoksiamme ja poikani annos tuotiin vasta huomautuksen jälkeen! Valitin ja saimme ilmaiset kahvit jäätelöineen jälkiruoaksi. Se kevensi kyllä vähän tunteita.
Syönnin jälkeen menimme Turun linnaan ja siellä kului kevyesti pari tuntia. Kävimme vielä katsomassa Halisen koskea ja sen jälkeen veivät minut kotiin ja lähtivät Mynämäelle grilli illalliselle. Kivaa oli ja jalat tiesivät kulkeneensa.

EI Moritz'lle

Tässä kuvassa Nöpö juttele 'kundijuttuja' kummisedän kanssa.
Olemme harjoitelleet Moritz nimeä ja on tuntunut vähän sekavalta. Sitten miniä kertoi minulle kertomuksen Maxista ja Moritzista, jotka olivat ilkimyksiä, eikä heitä saatu hyviksi millään. Lopksi heidät kuulemma jauhettiin 'tiedonjyviksi'!
Päätin, että Nöpö pysyy Nöpönä ja loruttelen hänelle nykyisin 'Nöpö, Nipsu, Nöpsykkä. Missä rakas Köpsykkä?' En tiedä onko sekään loru nyt niin onnistunut, mutta Nöpö tulee kun sillä kutsun.
Ollaan oltu Satavan saaressa auttamassa tuttavien muutossa muutama päivä. Siellä saa vähän juoksennella ja kulkea metsässä ja oleskella ulkona pihalla. Sitten ollaan pari kertaa käyty Porissa tapaamassa Esme koiraakin. Ollaan matkusteltu linja-autossa joka on onnistunut oikein hyvin. Kuljettajatkin ovat olleet ystävällisiä koira-ihmisiä.

21.6.09

Mortti-Moritz

Nyt Mortitz'lla on oma loru:
'Mortti Moritz nöppänä, meidän rakas köppänä'. Se on tietenkin ihan hassu, mutta siinä on kaikki Moritz'n elämänvaiheet sisällytettynä ja hän itse on tyytyväinen ja haluaa kuulla sen uudestaan ja uudestaan!
Huomenna saan lisää huonekaluja, kun lupasin ystävälle säilyttää poikansa tavaroita sen aikaa, kun poika on Tukholmassa vaihtotutkijana ja sen jälkeen ulkomailla töissä.
Olohuoneessa ja keittiössä meni järjestykset uuteen uskoon ja väljyys varmaan vähenee. Saa nähdä miten vaikuttaa. Työlästä ainakin on. Onneksi Moritz'n kummisetä, Kari, lupasi avustaa pakettiautollansa siirrossa.

19.6.09

Moritz


Nöpö on 24.6. asunut meillä 4kk. Meistä on tullut hyvät ystävät ja sukulaiseni sanovatkin, että näyttää siltä kun Nöpö olisi enemmän 'minun koira' kuin toiset koirat. Hän on kyllä todella minua alituisesti seuraava, herkkä tottelemaan ja hyppää mielellään syliin.
Hän leikkii reippaasti Mintin kanssa ja Mintti rakastaa häntä. Hän ihailee selvästi Maxieta. Kulkee usein matkien Maxia.
Saan ensimmäisen eläkkeeni 22.6. ja maksan siitä viimeisen osamaksuerän ja silloin hän siirtyy virallisestikin kokonaan 'MEIDÄN koiraksi'.
Haluan juhlistaa tapahtumaa antamalla hänelle uuden nimen ja olen jo alkanut harjoittelemaan kutsumaan häntä Moritziksi.
Usein tulee Nöpö-nimi ensin, mutta se ei haittaa koska se on tästä lähtien hänen 'hellittelynimensä'. Harjoittelen siihen sopivan lorun, joka vois alkaa vaikka Moritz-Nöpö, nöpsykkä ... Maxiella on hellittelynimenä 'Maxmillian Maximus, mamman oma kulta' ja Mintillä on 'Mintti Tintti Piparmintti, meidän pieni sisarmintti'

13.6.09

Kummit

Pikkuserkkuni Marianne ja ystävänsä Kari kävi meillä, 'koiraterapiaa' saamassa - ja sitä meillä piisaa, jaettavaksi asti.









Marianne on Mintti typykän kummitäti ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Mintti tietää, että kaikki on sallittua Mariannen kanssa ja silloin hän onkin kaikkein kauneimmalla päällä.
Kari on julistettu Nöpön kummiksi tiedostaa kyllä yhteyden. MAXIE on kaikkien ystävä ja hänellä on jo 6 vuoden yhteys Marianneen ja Kariin.
Kivaa kun on kavereita.

9.6.09

Täysivaltainen

Akista tuli täysivaltainen seurakuntalainen. Kirkko sijaitsee Muhoksessa ja on Suomen vanhin, käytössä oleva, puukirkko.
Vastaanoton oli äiti järjestänyt heidän kotiinsa. Oli 'sen seitsemää sorttia' hyvää tarjottavaa. Juomiksi oli kahvin lisäksi teetä, limsaa, simaa, mehua ja maitoa. Äiti ja isä lausuivat mietteitä pojalleen ja tunnelma oli herkkä ja valoisa, vaikka sadekuurot rummuttivat välillä kattoja. Lahjojakin tuli ja rahaa noin mopon verran, mikä oli sankarin mieleen. Hän täyttää 15 v. heinäkuun 15.

4.6.09

Seurakuntalainen

Tässä lepää turvallisesti aivan vasta nimetty ja Keminmaan seurakuntalaiseksi otettu lapsenlapseni. Tänään hän on aikuisuuden kynnyksellä ja on läpikäynyt 'rippikoulun'.
Ensi sunnuntaina, 7.6.2009, hänet konfirmoidaan, Muhoksen kauniissa kirkossa.
Sain olla läsnä kastetilaisuudessa ja matkustan lauantaina Muhokseen konfirmointitilaisuuteen, josta seuraavaan kirjoitukseen kuvia nuoresta miehestä.

2.6.09

Ylioppilas

Tämän blogin nimi on melius-joli, joka tarkoittaa tulkintani mukaan 'parasta mukavaa'.
Parasta mukavaa tällä hetkellä on ollut pojantyttäreni ylioppilasjuhlat, Porissa. Matkustin sinne Mintin ja Nöpön kanssa perjantaina, Maxie sai jäädä Niilon kanssa
leikkimään'.
Oli ihanaa saada olla mukana viimeistelemässä kotia juhlakuntoon. Sää oli hieno ja tunnelma mukava. Tulin koirineni Turkuun linja-autolla lauantaina klo 22:31 ja aamulla väsytti niin, että nukahdin uudestaan. Kaija soitti 12-aikaa ja kyseli milloin haen Maxien. Lähdinkin heti Mintin ja Nöpön kanssa heitä vastaan, kun tulivat meillepäin.
Maanantiana kävin äidin luona kuulemassa lääkärin puhelinsoittoa EKG-tuloksesta. Se oli hyvä. Pulssi on kohonnut Spesicor-lääkkeen puolittamisen jälkeen ja äidilläkin on ollut parempi olo, vaikka aamut ovat aika työläät.
Sitten käytiin Citymarketissa ja ostin punaiset trikooCaprit ja valkoisen vyön.
Eilen, tiistaina kävin asunto-osakeyhtiön ylimääräisessä kokouksessa, jossa NewLiner.fi -yrityksestä, Ville Viikari esitteli viemäriputkien muovittamista Liisankadulla 11D. Vaikutti hyvältä ratkaisulta tämänkin talon putkille ja kokous päätti tilata muovituksen, joka aloitettaisi tämän vuoden syksyllä.