29.12.12
Joulua, joulua ja vanhan vuoden lopettajais nyyttikesti
Anne sisareni ja minä järjestimme jouluaattokahvituksen äidille ja Elisabeth sisarellemme. Sisarentytär Cesilia, miehineen sekä miehen poika olivat myös mukana. Elisabeth on kuntoutunut hyvin ja äiti on vahentunut. Mukavaa kuitenkin oli.Kuvat ovat jouluaaton kahvitilaisuudestamme. Lauantaina 29. 12. järjestettiin Elisaneth'n kodissa, E'n exminiän Annen kanssa nyyttikestit. Kerättiin jouuluruoat yhteen ja Annen tytär Iida tuli myös. Oli todella mukava hetki ruokapöydän ääressä. Syötävää oli niin paljon ettei kaikkea saatu loppumaan. Elisabeth kehui asuntoa viihtyisäksi ja hyväksi. Kerroin hänelle, että siksi hän sen viime vuonna osti. Hän sanoi, ettei hän itse ole sitä ostannut, jolloin näytin hänelle yhtiökokouksen kokoukskutsua. Silloin hän tajusi, että hän on ostanut asunnon itselleen kodiksi. Se tuntui oikein hienolta. Hän on aikaisemmin ajatellut tavaransa olevan sijoitettuna minun kodissani. Olen aina sanonut meidän lähtevän hänen kotiinsa Pormestarinkadulle, mutta hän on kuitenkin kertonut sairaalassa käyneensä minun luona kylässä.
17.12.12
Adventtiajan kiireitä
Tänään on
kolmas adventtiviikko alkanut ja seuraavana maanantaina on jouluaatto! Nämä viikot ovat vilahtaneet nopeasti ohi! Kotona oloaikana on ollut joululahjojen valmistamista ja muu aika on kulunut joko potilaskäynneillä, Elisabeth'n virkistysretkiä ja omia harrastuksiani ylläpidän. Käsityöpiiri, Askartelukerho ja Tilkkutyökillan kokoontumiset rikastuttavat päiviäni. 14.12. kokonntumisen tulos näkyy kuvassa. Isot keskellä ovat minun tuotteita. Sellaisilla viikoilla, jolloin kaikki tapahtuu suht yhtaikaa ehtii kotona pääasiassa vain levätä, syödä pikaisesti, ulkoiluttaa koiria ja nukkua.
Viikko sitten sunnuntaina kävimme Elisabeth'n kanssa joulumyyjäisissä. Viime lauantaina kävimme Pormestarinkadulla paketoimassa myyjäisitä ostamiaan lahjoja ja sunnuntaina kävimme Ernon ja Ninan glögipirskeissä. Pirjo oli porukkoineen myös siellä -ja hauskaa oli.
Tänään, maanantaina, meni päivä Folkhälsanin piikkiin. Aamulla koirat kävivät ulkona klo 07:ltä ja syötiin aamupalat. Lähdin 08:lta kävelemään Alexandra salille valmistelemaan joulujuhlatarjoilua. Klo 11:30 söimme Folkhälsanin tarjoaman hyvän ja runsaan joululounaan, Svenska Klubben ravintolassa. Klo 13:30 tulivat ~80 joulujuhlavierasta.
Ohjelma oli harrasta, kaunista, reipasta ja musiikillista. Kahvitarjoilun jälkeen siivottiin jälkiämme, tiskattiin ja asetimme käytetyt astiat paikoilleen neljän hengen voimin. 18:30 olin kotona ja koirat pääsivät ulos. Kummityttäreni Ulla Kenakkala tuli Kaitsu -miehensä kanssa. Tuliaisena oli ihana piparkakkumökki! Juotiin kahvia ja juteltiin. Suunnittelimme, että huominen päivä kuluu kirpparikierroksen merkeissä Ernon ja Ninan luona käväisemme myös.
Koirat saivat ruokaa. Kaitsu ja Ulla lähtivät ostamaan peräkärryyn lukkoa ja toivat peräkärryn yöksi pihalle parkkiin. Itse lähtivät hotelliin yöpuulle. Koirat pääsivät iltalenkille ja ovat nyt jo nukkumassa. Minä meen kans!
8.12.12
6.12.12
Itsenäisyyspäivä 2012
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!
Tämä kuva ei nyt ole napattu minun keittiön ikkunasta, vaan Facebookin 'Uutissii Turust' sivustolta. Hieno minun mielestäni.
Sää on tänään ihan inhimillinen. Asteita on -1½, mutta tuulenpuuskat terästää ilman toistakymmenasteiseksi. Onneksi täällä kaupunkioloissa on taloja pitkin teitä, jotka suojaavat viimahengeltä.
Kävin Elisabeth'n kanssa Kaskenniityn kahvilassa itsenäisyysleivoskahvilla. Sitten kuntoiltiin vähän kolmannessa kerroksessa ja sen jälkeen hän sai levätä.
Minä menin äidin luo. Hän oli sänkyineen päiväsalissa. Kurjenmäkikoti 2:ssa tarjottiin glögiä ja piparia. Äiti kertoi, että heillä oli ollut hartaustilaisuus ja tuttu pappi oli siunannut häntä. Avustin hänen syömistä: Lohta ja perunoita juurikasvisten kera. Hyvää oli. Hoitajat kertoivat, että klo 13 tulee tanssiryhmä esiintymään.
Lähtiessä tuli Lena ja Michell vastaan.
Koirat pääsivät lenkille ja illalla mennään Marianille seuraamaan linnan itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)