28.5.09
Isomumin luona
Iida kävi tänään Turun yliopiston, Maantiedon laitoksen sisäänpääsykokeessa. Kysymykset olivat hänestä aika selkeitä. Huomenna, perjantaina, on sitten Biologian laitoksen vuoro, jonka jälkeen lähdemme sitten, syötyämme, ajamaan Poriin.
Pääsen koirien kanssa kyydissä ja tulen sitten sunnuntaina takaisin bussilla.
Iidan tultua kokeesta teimme yhdessä ruokaa, kuoriperunoita, lihapullia + kastiketta ja salaattia. Söimme ja ulkoilutimme koiria Saagaan, äidin luokse.
Kerroimme, että lähdemme huomenna heti kun vain ehdimme Poriin. Iidan pitää ehtiä ylioppilasjuhlan harjoitteluun koululle, klo 16. Minä en siis ehdi äidin kanssa tasapainoryhmään. Äiti oli sitä mieltä, että hän kyllä menee sinne yksinkin, jos kunto on hyvä.
Elisabeth oli myös siellä, Igorin kanssa. Hän toi meidät autollaan takaisin, kun oli sadetta ilmassa ja tuuli kylmästi.
Sitten Iida teki vohveleita, uudella vohveliraudalla - Nam, Nam.
Tunnisteet:
LAPSENLAPSI
27.5.09
Ei oikein jaksa
Erno kertoi, että Elina on purkanut heidän kihlauksensa ja muuttanut äitinsä luokse !! !
Tunnisteet:
Lapset
25.5.09
Iida, ylioppilas 2009
Poikani tytär Iida ajoi ensimmäistä kertaa, tänä vuonna ajokortin saannin jälkeen, yksin monta sataa kilometriä. hän ajoi Porista Turkuun, mummolaan, asti.
Tänään oli ensimmäinen sisäänpääsykoe Turun yliopistoon, Geologian laitokselle, Luonnontieteitä lukemaan.
Sunnuntain ajomatka meni hyvin ja pyöräilimme sitten illalla tarkastelemaan, missä nämä eri osat Turun yliopistoa sijaitsee ja sitten nukuttiin yön yli.
Pääsykokeessa oli 10 kysymystä ja joka kysymykselle oli oma paperinsa. Kaikkiin kysymyksiin Iida vastasi, toisiin varmemmin ja toisiin vähän 'säveltäen'.
Minä kävin siinä välissä hammaslääkärissä ja olin sen verran ennemmin kotona, että ehdin koiria ulkoiluttaa. Keitettiin yhdessä nakkikeittoa ja laitettiin pannari uuniin. Kaija tuli myös keitolle, kun saapui sopivasti kotiin Kivennavan sukukokousreissulta. Niilo oli meillä ollut hoidossa 3 yötä. Ilo oli suuri kun emäntä tuli hakemaan. Nöpö kontrolloi Niilo, kuten kaikkia muita 'laumaan kuulumattomia' ja haukkuu heti jos liikkuu liian rajusti. Niilo tunsi itsensä varmaan vähän alistetuksi välillä. Minä pidin Nöpöä välillä makuuhuoneessa, että Niilo sai rauhassa olla.
Sitten Iida ajoi takasin Poriin, lukeakseen lissää seuravvin kokeisiin torstaina ja perjantana.

24.5.09
Vastaus HAASTEESEEN
Tarjuskalle kiitos haasteesta. Toivottavasti vastaukset valaisee tyyppiä.
* Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Myyjä
2. Puhelunvälittäjä
3. Suunnittelutoimiston arkistonhoitaja
4. Osastosihteeri
* Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Hovimäki
2. Emmerdale
3. Inno
4. Kotikatu
* Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Sodankylä
2. Savonlinna
3. Nivala
4. Jyväskylä
* Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. Blogger
2. Facebook
3. Gmail
4. Vuodatus
* Neljä lemppariruokaani ovat:
1. Silakkalaatikko
2. Makaroonilaatikko
3. Muusi ja lihapullat
4. Maksalaatikko tms.
* Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Virkkaamassa
2. Ompelemassa
3. Ulkoilemassa koirien kanssa
4. Lasten ja lastenlasten seurassa

Haaste
22.5.09
Kirjahylly ja Lampunvarjostimet
Tänään oli oikea ONNENPÄIVÄ. Sain mieluisat lampunvarjostimet kattokruunuuni. Lisäksi kirjahyllyni, lasisilla kippiovilla, ei ole enää lattialla 'lautakasana', vaan seisoo komeasti pystyssä, kuten kuvassa näkyy!--->
Salosta tulivat Irmeli ja Jarkko -ystävät tuomaa lampunvarjostimia , joita Irmeli oli 'löytänyt' käydessään Lohjalla kirpparilla. Sovitettiin niitä ja nehän sopivat kuin luotuja. IHANAA! Juotiin kahvit piirakan kera ja juteltiin pääasiassa vessaongelmastani. Katsottiin sitten minun keskeneräisiä käsitöitä ja Jarkko tarttui kirjahylly-osiin ja katseli kokoamisohjeita.
Kannettiin osat olohuoneeseen. Irmeli toimi 'päällyshenkilönä' ja minä 'apuhenkilönä'. Molemmat neuvottiin Jarkkoa, joka ruuvasi ja hikoili. Valmista tuli ja siitä tulikin oikein sopiva. Nyt voi suunnitella loppuja tauluja sille seinälle. Sitten sain vielä ison pussin tyhjiä kahvipusseja korivärkiksi!
Olen jo jonkin aikaa toivonut, että 'ompeluhepuli' alkais vaivaamaan! Eilen alkoi tuntumaan orastavaa kutinaa ompelugeeneissä.
Serkullani Maijalla on keittiössä puolipyöreä pöytä, jolla ei mikään liina näytä hyvältä. Olen luvannut tehdä pöytäliinan, joka pysyy pöydällä ja näyttää hyvältä! Suunnittelin siis kaavan liinalle ja leikkasin sopivan värisen verhon, jota en enää käytä. Huomenna ompelen sen valmiiksi.
Tunnisteet:
Asuminen
21.5.09
Vasaramäen puisto
Olen kehunut meidän avaraa puistoa ja haluan nyt esitellä se.
Aloitan siltä kulmalta, jolloin tulen kotiin työväenopistosta, keskustasta tai CityMarketista, Kupittaan urheilupuiston puolelta/kautta kotiin.
Tulen usein Hippoksenkadulta Pihlajakujan kautta Vasaramäen puiston laidalle. Ensimmäisessä kuvassa näkyy komeat sypressihaavat. Kuvaa klikatessa se suurenee ja takaisin 'lukunäkymään' pääsee klikkaamalla ruudun ylälaidan 'Edellinen' -kuvaketta.
Tie meille kulkee vasemmalla. Meidän talossa on musta katto ja se näkyy kaukana taustalla. Seuraavassa kuvassa ollaan vähän lähempänä, sypressihaapojen varjossa ja tie meille kulkee edelleen vasemmalla. Tässä näkyy jo kuuset, joiden alustoja koirat mielellään tutkivat.
Oikealle menevä tie kulkee Puolukkatien päähän, Lastenkotia ohittaen. Sitäkin pitkin pääsee kyllä meille, kun lastenkodin jälkeen kääntyy vasemmalle.
Asuintalomme, mustine kattoineen on vielä aika kaukana. Oikeastaan matka ei ole hirveän pitkä. Puiston ympäri on sopiva ulkoilureitti, koirien lyhyelle ulkoilulle. Huonolla ilmalla riittää puoli puisto ulkoilulle.
Tässä kuvassa olemme jo 'kotiniityllä'. Maxie tutkii löytyisikö herkullisia pupunpapanoita. Vasemmanpuoleisen ja keskimmäisen pienkerrostalon kohdalla näkyy arviolta 170 cm: pituisia nuorukaisia, joita kuvassa on kolme. He heittävät frisbeetä ja yhden polkupyörä lojuu mustana möykkynä aika keskellä niittyä. Meidän talo sijoittuu vasemmalle ja näiden talojen editse kulkee tie, jota pitkin tullaan lastenkodin ohi, esim., kun tulen äidin luota.
Tässä kuvassa näkyy jo 'ojakuja', joka kulkee talomme edessä. Se on minusta hieno. Tie joka kulkee talomme edessä sijoittuu näiden kahden uvian väliin, siis 'kotiniityn' ja 'ojakujan' väliin.
Kun kääntyy ja katsoo tulosuuntaa, niin kohtaa näkymä tässä kuvassa.
Sypressihaavat häämöttävät oikeanpuoleisen ja keskimmäisen koivun välistä.
Tämä reitti on vain yksi niistä, joita pitkin voi meille tulla. Kun olen kuvannut lisää kerron puistostamme toiselta näkökulmalta. Täällä on Turun kaupungin tenniskenttäkin ja suunnitteella tennishalli!

16.5.09
Kukkia
Meidän n.s. etupihalla on suuria puita ja joitain pensaita, muutta ei yhtään kukkaistutusta. Juttelin tästä yhden naapurin kanssa. Hän kertoi, että keväällä tuodaan pihalle kukkalaatikoita.
Tällä viikolla tuotiinkin monta puista kukkalaatikkoa ja jokaiseen istutettiin, keskelle kolme punaista pelargoniaa ja reunoille neljä lobeliaa. Ovat ihan kauniita, mutta minusta mielikuvituksettomat. Paljon parempi kuin ilman kuitenkin.
Sain koiranhoitopalkkaa Niilo -koiran emännältä Scilloja ja istutin ne illalla etupihalle, puiden välille muodostuneeseen ruohottomalle alueelle. Aion vielä istuttaa äitienpäiväorvokit sinne. Sitten näen ne keittiön ikkunasta, mistä ensimmäinen kuva on otettu.
Takapihalla aion tämän kesän aikana perkata käytävän, joka on joskus tehty hyvin, mutta on jätetty oman onnensa nojaan ruohottumaan. Lisäksi istutan sinne 'Särkyneen sydämen'. Se on kasvanut astiassa viime kesän aikana ja ollut talvilevossa ystävättäreni siirtolapuutarhamökissä.
Nyt se pääsee 'kukkapenkkiin' kasvamaan ja kylvän sinne näin aluksi kehäkukkia kavereikseen. Kukatkin tarvitsevat kavereita!
Tässä viimeisessä kuvassa leikkii yksi pupu 'kuurupiiloa' Spireapensasrivin päässä. Pupuja on täällä paljon ja koirien mielestä heidän jätöksensä ovat suurta herkkua. Valitettavasti jotkut jäävät välillä 'liikenteen uhreiksi'. Lemminkäisenkatu on vilkkaasti liikennöity ja autot ajavat aika vauhtia. Lisäksi ambulanssit ja paloautotkin kulkevat kulkevat itäisille asuinalueille tämän kautta.

14.5.09
Olohuone ja WC
Kuvat saavat nyt pääasiassa puhua omaa kieltään.
Olohuonehan on ihana paikka, varsinkin kun matolla lojuu kaunis koira.
WC on tärkeä paikka ja klikkaamalla kuvaa näkee tekstin joka siihen liittyy.
Olohuonehan on ihana paikka, varsinkin kun matolla lojuu kaunis koira.
WC on tärkeä paikka ja klikkaamalla kuvaa näkee tekstin joka siihen liittyy.
Tunnisteet:
Asuminen
11.5.09
Piitu kävi
Tuo edellinen juttu oli oikeastaan niin hieno, että oli ihan vaikeata aloittaa uutta tekstiä. Täytyy kuitenkin kertoa, että tänään kävi meillä Kleinspitz Piitu, emäntänsä Kirstin kanssa, toisen kerran. Kuva on ensimmäiseltä kerralta, jolloin Piitu oli hämillään meidän äänekkäistä koirista. Toisen kerran aikana alkoi jo tutustuminen sujua. Kuvia en ehtinyt ottaa, kun oli pattereiden lataamisongelmia ja olin juuri kuvannut WC-pönttöä, josta kerron joskus myöhemmin.
Tunnisteet:
KOIRAT
10.5.09
Äitien päivä
Tämä kuva otettiin jo eilen, kun Pirjo ja Micke hakivat 'mumi' minun luokse synttärikahveille. Tässä hän saa lastenlasten ja lastenlastenlasten kukkaterveiset.
Tänä aamuna lähdin, koirineni, kukittamaan äitiä, hänen luokse.
Lähdettiin ensin kahdestaan tunnin kävelylenkille. Sen jälkeen äiti lepäsi ja minä söin broilerinkoipea. Katseltiin TV:stä amerikkalainen elokuva 'Muistan äitiäni'. Oli todella ihanan nostalginen juttu. Elisabeth tuli, keitettiin kahvia jonka kanssa syötiin suklaakakkua.
Minä olen todella kiitollinen ja ylpeä kaikista lapsistani. Liitän tähän viisi vuotta vanhan kuvan meistä.
Takarivissä, keskellä, seisoo vanhin poikani Lauri. Ikäjärjestyksessä seuraava on Kaarina, istumassa, mustassa mekossa, oikealla puolellani. Hänen sisarensa Pirjo istuu vasemmalla puolella. Pirjon takana seisoo Karri ja Laurin oikealla puolella seisookin nuorimmaiseni Erno. Ovat kaikki ihania ja hyviä lapsia.
Aili -ystävä kertoi minulle "Pienenä polkevat syliä ja isona sydäntä!".
Silloin en vielä ymmärtänyt mitä se merkitsee, kuten en myös sanontaa "Parasta elämä on ollut, kun se on työtä ja vaivaa ollut!". Nyt molemmat asiat ovat tulleet tutuiksi, mutta onneksi iloiset asiat ovat voitolla.
Tunnisteet:
Elämää
9.5.09
Juhlaa
Joskus eläminen on JUHLAA!
On hyvä, että tulee tilaisuuksia joihin on järjestettävä kodin tavarat sellaiseen järjestykseen, että ihan kaikki käsityöt y.m. ei ole näkyvillä. Olisin halunnut kuvata olohuonetta, MUTTA olen käyttänyt loppuun 6 kamerapatteria ja laturi ei jostain syystä onnistunut lataamaan patterit kameran vaatimalle tasolle!
Onneksi Pirjolla oli kamera mukana ja lähetti onnistuneita otoksia sähköpostiin.
Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin 10 000 sanaa, joten kuvat puhukoot kaikki sanat.

7.5.09
Digikamera
Sain poikani perheeltä digikameran, koska he ovat ostaneet digitaalisen järjestelmäkameran ja kokevat sen käytön mielekkääksi.
Olen ottanut aika paljon kuvia ja deletoinut suurimman osan. Koiria on todella vaikea kuvata, kun en ole pystynyt kouluttamaan niitä niin, että poseeraisivat niin kuin minä haluan ja tarpeeksi kauan, että kamerakin ehtii reagoida.
Kävin Skanssi-hypermarketin Anttilasta ostamassa kuvien tietokoneeseen siirron mahdollistava väline. Myyjä oli tietäväinen ja palveli ystävällisesti. Ostin 2 megan kokoisen kuvakortin, johon mahtuu noin tuhat kuvaa ja 19 euron hintaiseen pakettiin kuului myös 'adapteri', jonka avulla sitten saa kuvat siirrettyä tietokoneelle.
Otin sitten lisää kuvia ja siirsin m.m. kaksi Nöpöstä onnistuneesti ajoitettua kuvaa tietokoneelle.
Ensimmäiseksi haluan esitellä asuintaloni, parvekepuolelta. Minun parvekkeeni sijaitsee vasemmalta toisessa rivissä, kolmannessa kerroksessa. Olen piirtänyt sitä osoittavan ohuen punaisen viivan.
Toisessa kuvassa näkyy mielestäni kuivunut oja. Sen pientareella kuvittelen että nämä, nyt suureksi kasvaneet, itkuraidat ovat kasvaneet. Talo sijaitsee oikealla, kuvan ulkopuolella, ja tie vasemmalla on sama joka näkyy ensimmäisessä kuvassa menevän talon ohi. Polkua mennään roskiksen ohi kotipihalle.
Tämä näkymä muistuttaa minua istutettua puistikkokujaa, joka entisaikaan johti kartanon portille. Nämä raidat humisevat tuulessa mukavasti, mutta kovan tuulen aikana huminaan tulee uhkaava sävy. Pidän kovasti talon ympäristöstä.

1.5.09
VAPPUPÄIVÄ
Tänä vuonna saimme todella lämpimän vappupäivän. Yö on kyllä ollut aika kylmä, koska ruohikossa näkyi vähän kuuraa aamulla seitsemän aikaan. Nyt kello on kolme iltapäivällä ja asteita varjossa löytyy + 13 astetta, joten tarkenee. Tuuli on heikko ja aika lämmin.
Kävelimme koirien kanssa 'vappukävelyllä' äidin luona. Katselein Emmerdalen ja Pieni talo preerialla. Samalla sain kahvia ja simaa. Kiersin äidin tukan rullille, täytin lääkedosetin. Vielä kertasimme mankan toiminnan, että äiti saa kuunneltua lainaamansa kuuntelukirjat.
Tullessa kotipihalle istui yksi rouva A-rapusta, jolla on ollut snautsereita ja on ihastunut Nöpöön. Hän vihjasi että vois ottaa sen, mutta arveli etten halua luopua siitä. Sanoin, etten luovu, mutta voi se tarvita hoitoa joskus!
Keskustelimme talossa viihtymisestä, pyykinpesusta ja kukkalaitteista, jotka asetetaan kesäksi pihalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)