Merin pään asento herätti mieleeni oma rippikuvani ja päätin tuoda se nyt tähän. Pääsin ripille 17 vuotta täytettyäni. Olin käynyt rippikoulua koko talven. Elisabeth -sisareni tuli syksyllä koulusta kotiin ja kertoi, että heidän luokalla kaikki käy rippikoulua! "Milloin minä käyn?" kysyi hän. Silloin äiti muisti, että minäkään en ollut käynyt, joten me kävimme sitten rippikoulua ja meidät konfirmoitiin 11.5.1961 yhdessä. Isä oli silloin merillä Sydneyn ja San Franciscon rahtireitillä. Hänen äitinsä tuli meille 'edustamaan' häntä.Elisabeth on kuvassa siis 15 vuotias (täytti syyskuussa 16 v.) ja minä (oikealla) olen juuri täyttänyt 17. Anne on kuvassa 11 vuotias (täytti elokuussa 12 v.). Seuraavana vuonna, 1. kesäkuuta muutimme Turkuun Martinkadulle.
3 kommenttia:
Oi, kuinka herttainen kuva. :) Siinä kolme nuorta sisarusta ja samaan aikaan kahdet rippijuhlat. :) Itse taisin päästä ripille joskus kesällä 1969. :)
Haastoin sut blogissani ja pikkuhiljaa vuodatukseni vaikenee, ellen sitten innostu lomalla bloggailemaan. :)
Niin onhan konfirmointi tärkeä tapahtuma nuoren ihmisen elämässä. Minä herkistyin niin, että olin tyytmätön lutherilaisen kirkon antiin ja keskustelin äidin kanssa Pelastusarmeijaan liittymisestä! Äiti ei kieltänyt, mutta sanoi, että raamatussa kehotetaan pysymään 'Isiensä uskossa' ja hän kutsuisi uskonyhteisön vaihtajaa 'luopioksi'. En sitten liittynyt, mutta lauloin kirkkokuorossa ylistystä Herralle.
Pelastusarmeijahan on luterilaisuutta, eli ei sitä isie uskoa hyljätä. Pelastusarmeijan luterilaisuus on vaan sitä että voivottelun ja paheksumisen sijaan otetaan saippua ja soppakulho käteen ja tehdään uudentestamentin mukaan auttavaa työtä avuntaqrvitsijoiden parissa. Olipas avautuminen.
Toisaalta, suomalaiset oli metsänuskoisia pakanoita alunperin ja sen jälkeen katolilaisia, joten kyllähän tässä isien uskoa on veivattu suuntaan ja toiseen.
Lähetä kommentti