Gunnel ja isäni olivat serkuksia. Nyt he ovat molemmat 'manaan mailla'. Isä eli 71 vuotiaaksi ja Gunnel ehti täyttää 76 v. Naisethan elävät vanhemmiksi kuin miehet!
Gunnel oli ennen joulua käynyt hammaslääkärissä ja kampaajalla, Turussa. Hän soitti 25. 12. 09 veljensä ex-vaimolle ja kertoi iloisena kissojen leikeistä ja että permanentti oli onnistunut hyvin. Pekka soitti 26. pnä ja kertoi, että Gunnel oli myöhemmin lakannut hengittämästä ja viety merivartioson avustuksella Paraisille, terveyskeskukseen, jossa hänet oli todettu kuolleeksi.
Eilen 14. 01. 2010 hänet siunattiin hautaan.
Minulla oli 'evakko' meneillään ja Ellillä lisäksi 'juoksu', joten en jaksanut stressata itseni siunaustilaisuuteen. Lähetin pikkuserkulleni osanottoadressin, johon merkitsin surijaksi myös äitini, joka kolmattakymmentä vuotta sitten osti heidän perheeltä asunto-osakkeen Liisankadulla. kun he muuttivat suurempaan.
Sisareni oli läsnä siunaustilaisuudessa ja loukkaantui, kun en ollut merkinnyt häntä mukaan adressiin! Minä luulin, että koska hän on läsnä se ei ole tapana!
Hän mainitsi huomaavaisesti laskiessa kukkakimppunsa meidätkin. Minä luulin, että hän edustaa itseään ja poikiaan, joita Gunnel oli hoitanut heidän ollessa pieniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti