27.1.13
ELÄMYS
Perniön perukoilla löytyy Yliskylä-niminen paikka, joka näyttää tällaiselta!Perniö kuuluu nykyisin Saloon! Yliskylän tiet ovat kapeita, mäkisiä ja mutkasia metsäteitä! Kauniina, aurinkoisena lauantaipäivänä pääsin Folkhälsan-ryhmän mukana matkailemaan näissä maisemissa. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa!!! En olisi saanut autoa mäkien päälle. Alaspäin mäki varmasti olisi sujunut, mutta kun mäkien alla oli sekä tiukka mutka että silta joen yli en olisi voinut olla varma osuisinko siltaan vai jokeen!!! Linja-autokuljettaja selvisi hienosti jyrkistä mutkista ja pääsimme onnellisesti perille upeaan Kalliolaakson linnaan, jonne olimme matkalla. Tämä linna ei ole mikään vanha sukulinna vaan sen ovat rakentaneet Olavi ja vaimonsa Ann Mattsson, unelmansa pohjalta. Nyt ovat rakentaneet sitä 22 vuotta ja vielä on juhlasali, pari tornia joissa sijaitsisi, mm. sviitti, sauna ja poreallas. juhla- ja kokoustarjoilua sekä elämystoimintaa heillä on ollut päärakennuksessa jo 13 vuotta.
Minä sain osallistua tähän elämykseen Folkhälsan ryhmän kokoustapahtuman myötä. Oheisen kuvan salissa nautimme ensin aamupalaa ja sitten söimme hyvää luomulounasta sekä läksiäiseksi järjettömän hyvää piirakka- ja kakkukahvia.
Huoneiden sisäseinät ovat paljaat hirret, ostetut ja tuotetut vanhasta maalaistalosta, Somerolta. Ulkoseinät ovat muuratut ja vahvistetut tiilillä sekä kivilohkareilla. Alimmassa kuvassa näkyy vielä tuvan suuri uuni. Kuvissa näkyvät tuolit ovat veistetyt yhdestä puusta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Eli onko tuo siis nykyaikana rakennettu. On siinä varmaan tapeltu rakennusluvan kanssa.
Villen synttärit sujuivat kuten aina, maltillisesti, ne joita kiinnostaa olivat paikalla.
Kiitos kommentista.
Linnanherra kertoi, että piirustukset olivat rakennuslautakunnan mielestä mielettömät. Hyväksyivät ensimmäisen version koska eivät halunneet alkaa neuvottelemaan laatijan kanssa. Keskustelu oli päättynyt lauseeseen: "Antaa pojan yrittää, eihän tuommoinen koskaan kuitenkaan valmistu!" Viime vuonna siitä tuli 22 vuotta!
Lähetä kommentti