14.2.10

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Tänään vietetään siis niinsanottua ystävänpäivää!
Sisareni Elisabeth tuli tervehtimään minua ja koiria. Hänellä oli oma koira Igor mukana, mutta en huomannut otta Igorista kuvaa. Huomion 'varasti' pystykorva -koirieni korvat! Niillä on outo taipumus piilottaa korviansa, kun näkevät kameran. Olen miettinyt oisko se salaman häikäisy joka niitä jännittää. Monen otoksen ansiosta sain kaksi kuvaa missä korvat näkyy. En jaksanut touhuta niin kauan, että molempien korvat olisivat pystyssä yhtaikaa, joten liitän kuvat, jossa kummallakin koiralla on vuoronperään "korvat piilossa - korvat pystyssä".

Kaikki vuosien päiväthän ovat oikeastaan ystänpäiviä, mutta ehkä onkin ihan hyvä keskittää huomio yhteen päivään? En ole vielä oikein päässyt mukaan täysin purjein, mutta oikeastaan alan tottua tähän.
Tänä vuonna tuntui siltä, että olisin halunnut lähettää kortit kaikille ystäville.
No, viime tiistaina sairastuin ankaraan 'nuhalentsuun' ja voimat meni kipujen kestämiseen!
Viikon lopuksi oli tapahtumia suunniteltu ja minä en voinut osallistua mihinkään!
Perjantaina oli äidin lääkäri ja sisaret kävivät hänen kanssaan siellä. Pärjäsivät hyvin - tietekin,
Lauantaina oli Laurin 44 -vuotispäivä ja olin varannut pakettiin tarpeit. En sitten jaksanut tehdä pakettia enkä olis jaksanut kävellä postiinkaan. Soitin ja onnitteli luvaten paketin 'jälkijunassa'. Onneksi sen ikäinen ymmärtää.
Niilo -koiraystävämme 10 -vuotis synttärijuhliin oli myös kutsu käynyt lauantaiksi!
Ilmoitin meilitse, etten taida jaksaa, enkä halua tartuttaakaan muita juhlijoita. Kaija 'emo' soitti perjantaina ja sanoi, että Maxien on ainakin tultava - hän tulee Niilon kanssa hakemaan! Maxie on nyt ollut kaksi yötä poissa kotoa ja meillä on ollut ikävä. Tiedämme kuitenkin, että Maxiella on siellä hauskaa, niin jaksamme odottaa siihen asti, kun jaksan kävellä sinne hakemaan. Kaija soitti ja kertoi, että kakkua oli jäänyt!
Tänään olisi ollut käynti Marian ja Kari koirakummien luona, mutta siirrettiin ensi viikonloppuun.
Kiitettävän monet ihanat ystävät ovat soitelleet ja lähetelleet viestejä sekä kännykkään, että sähköpostiin. Itse olen selitellyt sairasteluani.

1 kommentti:

Tarjuska kirjoitti...

Anteeksi kovin, kun olen aikaani viettänyt niin "muualla", etten ole kovin ehtinyt kommentoimaan blogeja. Päätin hieman "ryhdistäytyä". :) Niin se ystävänpäivä meni minullakin tällä kertaa hieman ohi. Kortteja ei tullut laitettua, aikä mitenkään muutenkaan oikein juhlistettua. Nyt vielä sattui tuo laskiainen samaan sumaan. Monesti olen kyllä ystävänpäivän maissa juhlinut "uuden elämäni" vuosipäivää ja joskus kutsunut myös potilastovereita silloin kotiini, ystävänpäiväjuhlan merkeissä. Nyt taas olisi ollut syytä juhlia, kun tulee 3:sta mahdollisuudestani kuluneeksi 15v.
Ihania nuo sinun koirasi. Hauskasti korvat piilossa tuolla mustalla koiralla. :)Tämä taitaa olla tätä flunssa-aikaa. Itse olen onneksi vielä selvinnyt siitä ja sen influenssarokotteenkin kävin syksyllä otattamassa, joten toivon etteivät nuo taudit pääsisi yllättämään.
Parempia päiviä sinulle jatkossa ja terveiset täältä lumisesta Hesasta. ♥