Maxie

Maxie on Mittelspitz (=saksalainen pystykorva) ja uros.
Väriltään hän on Oranssisoopeli. Kun olin aikeissa hankkia koira ajattelin Kleinspitz:ä, koska se on niin kätevän pieni rotu. Maxie löytyi työkaverin kautta, kun hänen kennelystävänsä koira oli saanut juuri pennut. Hän ei ollut varma mikä rotu se oli, mutta hän tiesi että joku 'spitzi' se on! Hän soitti ja tarkasti rodun joka kävi, kun sain tietää että aikuiset koirat eivät paina yli kymmenen kiloa ja säkäkorkeus on 30 - 40 cm. Kasvattaja kertoi, että nämä 'Mittelit' ovat terve rotu ja luusto on vankempi kuin 'Kleineillä'. Kysyin olisiko vapaata oranssinväristä urospentua, jonka nimeksi vois tulla 'Maxie' ja oli siellä yksi.
Nimi kokokysymykset olin päättänyt koiralleni varmaksi ja sitten korallani piti olla häntä ja pystykorvat. Turkinkin piti olla 'helppohoitoinen'.
Olen ollut erittäin tyytyväinen hankintaani. Ensimmäisenä vuotena olin tosin joskus sitä mieltä, että karvaa olisi voinut olla vähän vähemmän. Aikuiskarva ei kuitenkaan lentelekään niin paljon kuin pentukarva ja muuten turkki on TODELLA helppohoitonen.

Maxie on pennusta asti ollut nirso ruokailija ja kun hän kaksivuotiaana tuli sukukypsäksi hän rupesi anorexikoksi, seurauksella että suolisto tulehtui. Kesti kauan lääkitä se tulehdus, mutta silloin opin keittämään riisiä johon jäähtyneenä sekoitin raakaa jauhelihaa. Olen huomannut, että kukaan koira ei voi vastustaa sitä. Jos haluaa koiran ystäväkseen se on tehokas tapa.
Maxie parani ja annoin kastroida hänet, kun eläinlääkäri oli sitä mieltä, että se on hyväksi kaupunkikoiralle, jota ei käytetä jalostukseen.

Maxie on 'LUONNONLAHJAKKUUS'. Hän oppi sisäsiistiksi säädetyssä ajassa ja yhteiselomme on sujunut mutkattomasti ilman koulutusta (paitsi kynsien leikkaus). Hänestä olisi tullut hyvä agilitykoira, mutta minun aikani ei silloin riittänyt eikä jalkani ehkä olisi jaksaneet.

Silloin, kun hankin hänet ja juttelin siitä työssä, toinen työkaverini pyysi, että tutustuttettaisiin koiramme keskenään! Hänen Niilo -koirallansa oli vaikeuksia hyväksyä toisia koiria ja hän toivoi, että kun Niilo tutustuu Maxieen pentuna heistä vois tulla kaverit. Niilo oli silloin kaksivuotias.
Niin siinä sitten kävikin ja tulihan meistä työkavereistakin kaverit. Nykyisin olemme molemmat jo poissa työpaikalta ja on aikaa koiraharrastuksiin ja muitakin yhteisiä harrastuksia on löytynyt. Kerron Niilosta joskus tuonnempana.