Kattokruunussa ei ollut vikaa, eikä johdoissakaan. Asentajatkin ovat aivan viattomia, koska eivät ole kouluttautuneet sähköpuolen oppilaitoksissa. Ovat vain ihanan avuliaita ihmisiä, joita on hyvä olla maailmassa.
Johtopätkille vaihdettiin paikkoja - ja valo alkoi virtaamaan olohuoneeseeni.
Hienoa kuukauden hämärän jälkeen. Tämän kuukauden aikana on enimmäkseen satanutkin, joten asuminen on tuntunut aika hämärältä. Tosin olen valoisaan aikaan päivästä heilunut paljon muualla, kuten Reelinkikadulla siivoamassa ja SAGA Kaskenpuistossa järjestelmässä. Tänäänkin kävin SAGAn ullakolle viemässä styroxlaatikon ja äidin pirtinpöydän jatkopalan. Kiersin äidin tukankin mutkille.
Koirat ovat olleet aika paljon makuuhuoneessa odottamassa.
Eilen ilma jähtyi sen verran, että maanpinta on huurteessa. Se on mukavampi kuin sateenliukas alusta millä kulkea. Tämä maasto kun on vanhaa merenpohjaa ja mutanen. Ruohoa on kyllä kylvetty ja kasvaakin aika hyvin.
Koirat ovat jo alkaneet saada hetkittäin juoksennella vapaanakin, kun alueet ovat alkaneet tulla tutuksi. Se on heistä hauskaa ja terveellistä sekä mielelle että jäsenille, jotka ovat turhan paljon levossa. En oikein ehdi enkä jaksakaan lenkkeillä enemmän kuin välttämättömät ulkoilut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti