Olen jo jonkin aikaa pohtinut onko korva- vai hammassärky!!!
Lauantaina tiputin vahanpoistotippoja korvaan, mutta sunnuntaina täsmensin vaivan hammassäryksi. Soitin 'särkyajanvaraukseen' ja sain ajan hammaskliniikalle klo 10:ksi, Jääskeläisen Erjalle. Siinä oli sitten symppis hammaslääkäri. Hän tutuki ensin yleisvaikutelman ja totesi ' Siistit paikat'. Sitten hän koputteli hampaita ja se jota epäilin oli arempi kuin muut. Siitä otettiin röntgenkuva ja löytyi ISO reikä. Hän kysyi "Aloitetaanko juurihoito". Annoin luvan! Hammas puudutettiin ja avattiin. Märkää kuulemma tuli ja hammas oli kuulemma 'mennyt kuolioon'!! Hermokanavat avautui hyvin ja täytettiin lääkeseoksella. Hammaslääkäri näki kulmahampaassa paikan, joka pitäisi vaihtaa ja muutenkin sais tehdä vähän remppaa purennankin takia ja hän pisti minut jonoon, josta tulee aika noin puolen vuoden kuluttua. Jatkoaika juurihoidolle sain kuitenkin soittaa hammasklinikan opetusosastolle. Sain kolme aikaa: 24.4., 28.4. ja 4.5. Huuli oli sitten puuduksissa kolmeen asti iltapäivällä.
Entinen työkaverini Jaana on läpikäynyt vasemman käden hermo-operaation viime viikolla ja nyt käsi on sitten kaksi viikkoa 'paketissa'. Kävin hänen luonaan kyselemässä voisinko jotenkin auttaa. Sain lykätä kauppakärryjä ja auttaa tavaroiden ottamista hyllyistä kärryihin. Sitten mentiin viemään Jaanan tavarat hänen asuntoonsa ja samalla juteltiin siellä mm. kissojen 'Amadeuksen ja Oliverin' kanssa. Sitten vietiin Jaanan äidin, Riitan, tavarat hänelle ja keitettiin siellä kahvit. Juteltiin hetki ja kohta kello oli 15:30 ja minun piti lähteä ulkoiluttamaan koiria.
Illalla virkkasin Quidi Minan villatakkipalasia. Koirat pääsivät vasta klo 21 jälkeen iltalenkille ja nyt mennään nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti