Eilen äiti kertoi, että oikean jalan nilkassa on niin kova särky, että hän heräsi kahdelta yöllä siihen. Sitä on jatkunut koko päivän. Särky ei ole jatkuvaa, vaan tuntuu ajoittain. Hän sanoi, että tulee mieleen 'synnytyspoltot'.
Tänä aamuna hän soitti ja kertoi, että on niin paha olla, että hänen on päästävä heti lääkärille.
Minä sanoin, että kun tilanne on niin paha niin tilataan kyllä ambulanssi. Ihan jotta ottavat tosissaan. Jos sinne menee omin jaloin odotutetaan pitkään ja joutuu olemaan vaikka minkä bakteerihyökkäysten kohteena ja hoito on kosmeettista.
Kysyin onko äiti ottanut lääkkeensä ja hän oli juuri ottanut. Sovimme sitten, että hän odottaa tunti niiden vaikutusta ja sitten katsotaan tilanne uudelleen. Puolen tunnin päästä hän soitti ja kertoi että alkaa helpottaa. Käyn mittaamassa verenpaineen.
Olen leikannut ja taitellut kahvipussisuikaleita neljää ja vähän päälle koria varten. Hidasta hommaa se on. Olen luvannut tehdä neljä koria Folhälsan:lle ja haluan kuitenkin itsellenikin jokusen muistoksi ja Kirstille yksi reppu, koska toi valmiiksi leikattuja ja taiteltuja pusseja.
Paraisten, Quidi Minan mallin mukainen villatakkikin on tekeillä. Tämä 'hepuli' hidastaa nyt sen valmistumista. On vaikeaa kun täytyy tehdä valintoja, mutta kun tuli luvattua niin lupaus on pidettävä.
Kun tämä urakka on tehty en katsokaan kahvipusseja (päältäpäin)vähään aikaan, vien kaikki heti Anjalle!
Edellisestä asuinpaikasta, Majakkarannasta, jäi ystävä Jaana ja hänen Elli koiransa.
Elli on Mittelspitz, kuten minunkin koirat ja sijoituskoira. Tämä sijoittaja on tarkka kasvatistaan ja Jaanan täytyy välillä käydä näyttämässä Elliä siellä. Aikaisemmin Paula-sijoittaja oli moittinut Jaanaa Ellin lihomisesta ja pannut syyn Ellin jalkojen virheasennosta sen syyksi. Nyt oli tullut kovat ohjeet. ½dl kuivamuonaa aamuin illoin, eikä yhtään mitään muuta saa syöttää ja vapaata liikuntaa pitää lisätä. Sovimme, että Jaana tulee tänne Vasaramäen alueelle ulkoiluttamaan Elliä minun koirien kanssa. Täällä ne voi päästää valvotusti vapaaksi vähäksi ajaksi. Lisäksi täällä on yksi alue joka viettää sopivasti, niin tulee vähän vastusta ja koirapuisto ylioppilaskylässä on pienen matkan päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti